tiistai 28. huhtikuuta 2015

Issuu läksy

Täältä löytyy vaikka ja mitä lehtiä, ja sen sellaista, mutta kielitaitoinen kannattaisi olla. Minun ja Issuun väliin tulee vankkaakin vankempi kielimuuri, mutta jotain sieltä suomeksikin löytyy, mikäli osaa ja tietää mitä on etsimässä.

Itse löysin ja vähän lueskelinkin Ähtärin lehtiä.





















Alapuolella olevasta linkistä pääsee Issuun sivulle.
Yksi ratas (10min)



maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pirun pelinappulat

Ruutulauta sotatantereeksi.












Nappuloista ensimmäiseksi tietysti sotilasnappuloiden kimppuun.











Torninappulat vartioon.












tiistai 7. huhtikuuta 2015

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Mielialaratakset

1.4.2015
Projektin ratakset.











Proektin alusta.










Mielialarataksen luominen hymyssä suin. Tuli viimeisenä tehtyä ja lisättyä isoin ratas, joka sitten tuotti päänvaivaa kuvan puhdistus vaiheessa, kun kaikki ylimääräinen piti kumittaa pois. Oli viiva siellä ja täällä ja monta kertaa tuli huomattua, että oli pyyhkinyt niitäkin viivoja, joiden olisi pitänyt antaa olla. Silmissä vilisee viivoja ristiin ja rastiin, mutta ei se mitään. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.











Ratasten maalaus.











Alustan maalaus.


Ratasten asettelu paikoilleen.










Suhteellisen nätti, vaikka itse sanonkin. Taas yksi tuskien taival takana ja hyvä mieli. Haasteista selviäminen kohentaa kummasti mielialaa vähäksi aikaa.

Kerkythea harkat


























SketcUp harjoittelua taas koulussa. Kuvat ennen ja jälkeen renderoinnin.