sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Syksyä kuvaamassa

Hienot ilmat saivat houkuteltua minut ulos kameran kera. Syksy alkaa näkyä ja perhonenkin sattui tulemaan sopivasti vastaan. Tässä muutama kuva.



Sain myös idean tuoda syksyä vähän sisällekin.


perjantai 8. syyskuuta 2017

Unieni hiippari

Saan joskus piirtämiseen ideoita unistani, jotka ovat yleensä enemmän kuin outoja. Tämäkin hiippari juontaa juurensa unesta jos toisestakin.

Olen usein nähnyt unta, jossa minua seurattaan tai juoksen jotakin pakoon, mutta en yleensä tiedä kuka tai mikä minua jahtaa, en välttämättä edes tiedä miksi pakenen. Miksi en voi pysähtyä?

 Yhdessä unessa jokin tumma hahmo tuijotti minua valkoisilla silmillään, en kuitenkaan muista mitään muuta hänestä.

Vesi on ollut myös unissani silloin tällöin, olen käynyt juomassa vettä, istunut sateessa, olen myös seissyt jyrkänteen reunalla ja alhaalla on ollut vettä/meri.

Päivä ja yö, joskus jopa vuodenaikakin on muuttunut yhtäkkiä. Muistan melko hyvin yhden unen, jossa kävelen kotona huoneesta toiseen kaikessa rauhassa päivällä, kotona pyörii normaali arki. Sitten haen jotain huoneestani ja mennessäni keittiöön kaikkialla onkin yhtäkkiä hämärää tai suorastaan pimeää eikä ketään näy missään. Menen ulos ja yhtäkkiä onkin talvi, lumi peittää koko pihamaata.

Varjotkin temppuilevat joskus. Muistan vain hämärästi unen, jossa istun jonkun kanssa vastakkain jossain huoneessa ja hahmon varjot näyttävät oudoilta ihan kuin valo tulisi jostain hänen takaansa... seinästä?... vaikka valo tulee ikkuvnasta minun takaani.

Tämä rantavedessä seisova heppu on ensimmäinen jonka sain koottua ja piirrettyä unistani. Pääni on täynnä uniin liittyviä ideoita, jotka odottavat inspiraatiota ja oikeaa hetkeä. Yleensä inspiraatio vaan tuppaa haihtumaan ennen kuin olen päässyt edes kunnolla vauhtiin ja alan jo suorastaan kyllästyä siihen keskeneräisten töiden määrään. En kuitenkaan raaski heittää mitään poiskaan. Ehkä vielä jonain päivänä jatkan niitä vanhoja töitänikin. Nyt minulla on kuitenkin pää täynnä uusia ideoita ja taidankin tästä mennä aloittamaan uutta työtä.