maanantai 31. lokakuuta 2016

Joulu tulossa

Niin se aika vaan vierii ja kohta on joulukin ovella. Satulinnassa on meneillään joulumaailman rakentaminen. Hieman iskee tonttu fiilistä silloin tällön kun kaikkien joulutuotteiden keskellä pyörii.




Eikä joulu ole joulu ilman suklaata. Kuvassa olevat suklaat ovat jotain kahviin laitettavia ja näistä sain nippuja taiteilla suurimman osan yhdestä päivästäni.


tiistai 25. lokakuuta 2016

Läppäri is back

Läppärini tuli vihdoin huollosta viikonloppuna ja tässähän sitä puuhaa on sitten riittänyt. Läppärillä kun ei ole mitään, ei yhtään mitään. En saanut talteen kaikkia mitä koneellani oli, muun muassa osa kuvista. En tiedä mitä kuvia olen menettänyt, sillä en muista mitä kuvia niihin useaan sataan siirrettyyn kuvaan sisältyi, mutta luku näytti pienemmältä mitä muistan luvusta, jota katselin siirtäessäni kuvia koneelle.

Tämähän on kuin uudella koneella aloittaisi, vaikka se onkin se sama. Olen yrittänyt muistella mitä kaikkea minulla oli tällä koneella. Mitä pitäisi ladata ja mistä? Muistitikulta yritän tonkia kaiken mahdollisen ja siirtää tarpeellisen koneelle, mutta siirtely ja järjestely ottaa oman aikansa.

Vaikka sain läppärin vihdoin käsiini, on tässä hommaa jonksikin aikaa. Työssäoppimispäiväkirjakin menee toistaiseksi paperi versiona, mutta yritän jotain kirjoittaa tännekin.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Satulinna

Työssäoppimisviikko, jos toinenkin, on ehtinyt tulla ja mennä, ja vasta nyt kirjoitan siitä ensimmäistä kertaa. Tämän muutaman viikon aikana on tapahtunut vähän kaikenlaista, kivoja asioita, ei niin kivoja asioita, ja sitten vielä sellaista jota olen pelännyt niin kauan kuin jaksan muistaa.

En ole pystynyt täällä kirjoittelemaan työssäoppimisjaksostani, koska tietokoneeni päätti ruveta temppuilemaan juuri kun sitä vähiten toivoi. Kirjoittelen myöhemmin ensimmäisistä työssäoppimisviikoistani. Toivottavasti saan koneeni huollosta lähiviikkojen aikana. Konetta odotellessani kirjoitan kännykällä. Kuvia en kuitenkaan saa liitettyä.

Olen ollut Satulinnassa enkä ole vielä ehtinyt kyllästyä. Jos on pari päivää poissa, on jokin tuote todennäköisesti vaihtanut paikkaansa tai sitten on tullut uusia tuotteita. 

Tällä viikolla on tullut jouluaiheisia tuotteita ja niitä olenkin saanut urakalla hinnoitella ja ihmetellä. En malta odottaa Joulumaan rakentamisen aloittamista ja sitä kun se avataan. Minulla joulutunnelma ja -mieli ei ole ihan kohdillaan, mutta teen silti parhaani. Jos hommasta menee maku ja harteita painava kivi alkaa muodostua vuoreksi, otan suosiolla hieman pakkia.

On vaikeaa virittäytyä joulutunnelmaan kun odottaa Halloweeniä. On ihan kiva kun voi luvan kanssa heittäytyä pelottavaksi, mutta Halloween ei ole minulle vain pelottelu päivä, se on paljon muutakin. Halloweeninä osoitan kunnioitusta kaikkia edesmenneitä kohtaan ja erityisesti läheisiäni, jotka olen menettänyt.

Vaikka Halloween on lähempänä ja minulle hyvin tärkeä, yritän miettiä joulun tunnelmaa enemmän. Jouluisia tuotteita hinnoitellessani olen ruvennut miettimään, mitä lahjoja voisin tänä vuonna antaa läheisilleni ja näin pyrin pääsemään joulun makuun. Ehkä se joulukin sieltä hiipii esiin pikkuhiljaa.