En tiedä miten tämäkin vuosi meni taas niin nopeasti. Ensin ajatteli ettei lunta tule ollenkaan, sitten ajatteli ettei aurinko ilmesty enää ikinä näkyviin, mutta nytkän se aurinko tuolla taivaalla jälleen on. Ja tänä kesänä minä täytän 18 vuotta. Minä? Voiko se edes olla mahdollista? En tunne itseäni täysi-ikäiseksi. Vastahan minä olin ala-asteella?
Välillä sitä toivoisi olevansa taas se lapsi, joka välituntisin pelaa purkkia tai kiipeää puuhun. Nyt ne ovat mukavia muistoja, eikä kukaan estä minua kiipeämästä puuhun, mutta sopivan kokoiset puut ovat harvemmassa. Mistäköhän sekin johtuu? :'D
Toisaalta, ehkä näiden vuosien varrella on jotain oppinutkin. Paljon on kuitenkin opittavaa, eikä oppiminen koskaan lopukkaan. Eihän elämästä tulisi mitään, jos kaiken heti osaisi.
Tänään (24.5.2016) olen stressaantuneempi kuin vähään aikaan. Asiakasprojekti lähenee loppuaan. Asiakas on jo koululla ja toinen tiimi esittelee ideaansa... Sitten on minun vuoroni. En tiedä mitä sanoisin, menen sanoissa sekaisin ja paljon jää kertomatta. En mahda stressilleni mitään. Se tulee kun tulee. Jännityshän on ihan normaalia, mutta kun ei tiedä mitä jännittää, on olo entistäkin sekavampi.
En siis ole varma mitä jännitän. En ole nostanut rimaa korkealle. Jos asiakas pitää ideastani ja haluaa toteuttaa sen, olen tietenkin tyytyväinen, mutta en myy maatani vaikkei asiakas ideastani pidäkään. Asiakkaan mielipide on asiakkaan mielipide. Hänhän sitä sisustusta katselee asunnossaan enkä minä.
Sosiaaliset tilanteet stressaavat minua aina. Oman ideansa esille tuominen ei ole helppoa kauraa. Vaikka asiakas tuntuu mukavalta ihmiseltä, en silti tunne häntä. Hän ei ole siis tuntematon, hän on minulle vieras ja suhtaudun häneen ennakkoluulottomasti mutta varautuneesti.
En ota tolkkua omista höpinöistäni ja tämä teksti on kirjoitettu juuri ennen kun lähden ajatuksiani esittelemään asiakkaalle.
Tämä teksti oli siis purkaus ja ajan kuluttamisen keino ennen "tuomiota".
Nyt minä lähden kuulemaan suunnitelmani "tuomion". Ja toivon, ettei stressini ole ollut täysin turhaa.
