perjantai 25. maaliskuuta 2016

2. viikko Jyskissä

Toinen viikko vieri nopeasti hommia tehdessä. Torstaina aloitin työpäiväni jo klo 8:00 inventaarion merkeissä. En edes tainnut muistaa pitää toista 10 minuutin taukoa, mutta eipä tuo haittaa. Tajusin kyseisen asian kun työpäivää oli jäljellä 5 minuuttia, joten samapa tuo sitten.

Hyvää pääsiäistä kaikille :)

lauantai 19. maaliskuuta 2016

1. viikko Jyskissä

Ensimmäinen viikko Jyskissä on kulunut. Koko ajan on ollut jotain tekemistä.

Välillä olen ollut väsynyt, koska unirytmini on jälleen seonnut, mutta nyt se ei millään halua korjaantua. Nukahdan yhden aikaan yöllä, menenpä sitten ennen tai jälkeen keskiyön nukkumaan. Yksi syy kehnoon unenlaatuun saattaa löytyä jaloista. Jostain syystä jalkani rasittuvat päivän aikana niin paljon että niitä särkee levossakin. Jos en pidä nilkkatukea, jalkaani alkaa särkeä varpaista aina hieman polven yläpuolelle asti. Polvituki voisi olla hyvä, mutta minulla on tuki jossa on jonkinlainen jousi, eikä tuki ole ihan huomaamaton, en pysty kunnolla koukistamaan polviani ja sen kanssa lökärit olisivat ehkä paras vaihtoesto, joten...

Jalasta huolimatta on ollut ihan mukavaa ja rytmiin on alkanut jo tottua.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

SumoPainttia pitkästä aikaa

En vähään aikaan keksinyt mitään piirrettävää. Oikeastaan en ole edes ehtinyt, mutta nyt olen taas saanut aikaan jotain. Välivaiheita ei ole, koska tallensin kaiken (viimeistä lukunn ottamatta) sumo -tiedostomuotoon.





sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Yksi päättyy, toinen alkaa

Viimeinenkin viikko Pikku Piirongissa on nyt ohi ja lähden ensi viikolla kohti Jyskiä. Ensimmäinen työpaikka ja olen sanaton. En tiedä mitä sanoa. En pysty sanomaan muuta kuin että tämä oli mahtava kokemus. En ole vielä edes hoksannut kaikkea oppimaani, mutta ehkä se viisaus tulee sitten vähän päästä perässä.

Pikku Piirongilla esimieheni olivat minulle jo ennestään tuttuja, mutta nyt pääsimme molemmin puolin tutstumaan toisiimme paremmin. Vaikka olisi jonkun kanssa ollut tuttu jo usean vuoden voi toisesta löytää aina jotain uutta.





Kivipuutarha, sain tällaisen ihan omaksi. Tämä on tietenkin pieni ja sopii vaikkapa kirjahyllylleni. Olisi hienoa saada ihan puutarha tällä meiningillä, mutta tällä pääsee hyvin alkuun.





















Olen aina miettinyt japanilaisia kivipuutarhoja ja olen jo jonkin aikaa toivonut että pääsisin puuhastelemaan sellaisen parissa. No, nyt pääsen. Paketissa tuli luonnollisesti tuo valkoinen "santa". Minulla ei ole mitään hajua, onko tuo valkoinen "santa" hienoa kiveä vai jotain muuta, enkä ole vielä sitä levittänyt, vaikka aloinkin heti tutkia mitä paketissa on. Toivon vain, etten onnistu kippaamaan tuota alustaa lattialle/matolle ja tuota hienoa valkoista santaa siinä samalla.




















Kiitokset antajalle =D

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Astuin uuteen maailmaan

Ihan ensin myönnän etten yleensä runoile, mutta unohdin langattoman hiireni ystäväni luo ja koska en sen takia pääse jatkamaan koneella aloittamaani kuvaa muutamaan päivään, oli minun keksittävä jotain muuta. Lause kerrallaan keksien ja ne yhteen sovitellen sain runon aikaan. Aihe on synkähkö, mutta ehkä ensikerralla runon syövereistä löytyy se valonpilkahduskin.