Neljäs viikko tuli ja meni nopeasti. Olen välttynyt taudeilta jo kolmen vuoden ajan, tai oikeastaan en muista milloin viimeksi olen ollut kipeä, joskus kahdeksanneluokalla varmaankin eli noin kolme vuotta sitten. Nyt sitten kuitenkin torstaina tuli kurkku kipeäksi ja perjantaiaamuna kuume oli hieman noussut. Eihän minulla ollut kuumetta kuin n. 37,5 astetta, mutta normaali lämpöni on siinä 35,5 asteen paikkeilla ja useimmiten minulla on alilämpöä, jos minulla on jotenkin kummallinen olo. Näin ollen vähän yli 37 astettakin on jo jonkin verran meikäläiselle ja tekee olosta vetämättömän.
Itse kuume ei haittaa. Ainakin nyt tiedät, että kehoni puolustusjärjestelmä on vielä toiminnassa. Mutta tänään olisi ollut Open House-tapahtuma Vammalassa ja olin ajatellut käyväni siellä. Olisi ollut hienoa nähdä, mitä opiskelija kollegani ovat saaneet aikaan. Olin jo ehtinyt innoissani kuvitella, miltä paikan päällä näyttää, mutta nyt en sitten päässytkään näkemään omin silmin lopputulosta. Näkemieni kuvien perusteella, olisin halunnut olla itsekin paikalla. Suuresti harmittaa, mutta jos on kipeä niin sitten on.
Kuumeesta ei tietenkään ole enää paljoa jäljellä, mutta kurkkuni on kipeä ja kuiva yskä pitää pintansa. En siis anna itseni innostua vielä liikaa. Kurkkukipu voi kestää vielä jonkin aikaa.
Tämä viikko ei siis mennyt ihan putkeen, mutta ei se mitään. Joskus on ihan hyvä pysähtyä ja miettiä asioita hieman kevyemmin, olla vaan ja miettiä mitä kaikkea voisikaan kauniina päivänä tehdä jos olisi terve. Siinä samalla huomaa mitä asoita voisi itsessään muuttaa. Luontoa rakastava, minun olisi tehnyt mieli pukea vaatteet ylleni ja lähteä kaikessa rauhassa viereiseen metsään rauhoittumaan. Sen verran Open House-tapahtumasta paitsioon jääminen otti päähän.
Luonto on minulle paikka jossa rauhoitun, paikka jossa voin itkeä, huutaa, juosta, kävellä, kuvitella itseni johonkin aivan toiseen maailmaan, eikä kukaan ole nauramassa tai pilkaamassa minua siitä, että olen oma itseni ja annan tunteitteni näkyä. Tunnen olevani erilainen, eikä muiden tarvitse ymmärtää minua, enhän minäkään aina ymmärrä itseäni, mutta voisiko ne turhat kommentit jättää itselleen. Minulle on turha aukoa päätään. Sanoilla voi satuttaa ja ajaa minut omaan kuoreeni, mutta kuoreni on niin vahva että se onnistuu pitämään jopa kaiken patoutuneen raivoni kurissa. En siis halua nähdä sitä päivää kun suutun.
Olen siis rauhallisen oloinen, eikä tunteistani aina ota selvää. Vihaan tuomitsevia ihmisiä, mutta pidän mielipiteet itselläni. Välttelen ongelmia ja joskus minun tekisin mieli vähän riehua ja purkaa tuota raivon tunnettaan. Pysyn silti kuoreni ansiosta rauhallisena ja juuri tuosta rauhallisuudestani eläimetkin pitävän. Ja kun eläimet otettiin puheeksi, niin minun mielestä ihminen on tyhmin eläin, jonka tiedän. Ihminen on liian älykäs ja kuvittelee itsensä eläinten yläpuolelle. Ihminen ei ole eläin, ihminen on ihminen? No, minun mielestäni ihminen on juurikin eläin. Tämä on siis minun mielipiteeni, mutta en halua loukata ketään mielipiteelläni. En osoita ketään, mutta jos ihminen on älykäs, miksi ihmiset sotivat keskenään? Miksi kaikilla ihmisillä ei vieläkään ole ruokaa ja vettä pysyäkseen hengissä? Miksi maailma pyörii rahan ja maineen ympärillä? En itsekkään koe olevani fiksu ja olisin mielelläni jokin muu eläin.
Mutta se siitä. Paljon tuli kerrottua ja purettua tuntemuksia. Mukavaa viikonloppua kaikille ja iloa elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti